Liikunta raskauden aikana
Kategoriat Uncategorized | Kommentoi
Raskaana ollessaan on tuplasti syytä kuntoilla. Kyseessä on oman hyvinvoinnin lisäksi vauvan hyvinvointi. Tottakai raskauden edetessä tulee vauhtia hidastaa sekä keventää raskaita harjoitteita. Liikunnan tehtävänä raskausaikana täytyy olla oman kunnon ylläpitäminen, mutta ei sen lisääminen.
Kun suunnittelee raskausajan kuntoilua, niin kannattaa muistaa että vartalo ja vartalon asento muuttuvat koko ajan. Täytyy olla avoimin mielin, ja muuttaa suunnitelmiaan sitä mukaa kun vartalo muuttuu. Joitakin liikkeitä täytyy jättää pois ja joitakin liikkeitä soveltaa hieman eri tavalla. Myös oma vireystila saattaa vaihdella reilustikin raskauden yhdeksän kuukauden aikana. Välillä tuntuu, että puhtia riittää vaikka mihin, ja taas välillä tuntuu, ettei jaksa mitään. Se on aivan normaalia ja omaa kehoaan täytyy kuunnella. Read more
Personal trainer avuksi harjoitteluun
Kategoriat kuntoilu | Kommentoi
Personal training on peräisin Amerikasta, jossa se alkoi yleistyä 1990-luvun alkupuolella. Ensimmäiset personal trainerit olivat menestyvien ja ikääntyvien filmitähtien henkilökohtaisia fyysisiä valmentajia. Kuuluisuuksista personal trainereita ensimmäisinä hyödynsivät Demi Moore, Bruce Willis ja Michael Douglas. Trainerit auttoivat näyttelijöitä valmentautumaan fyysisesti rankkoihin rooleihinsa. Jo tuolloiu jo jotkut huippu-urheilijat käyttivät myös personal trainereiden valmennuksia.
Suomeen personal training ajattelu tuli 90-luvun lopulla ja ensimmäinen koulutus oli Vierumäen urheiluopistossa vuonna 1997 ja sen järjesti FAF Finland Oy, joka tänäkin päivänä on tunnettu ja luotettava personal trainereiden kouluttaja.
Nyt 2000-luvulla personal trainereista on kova kysyntä. Ennen vain eliitin mahdollisuudesta on tullut jokaisen tavallisenkin kuntoilijan mahdollisuus. Nykyisin personal trainerin voi palkata kuka vain, joka haluaa tsemppausta omaan harjoitteluunsa. Personal trainerin kanssa voi tehdä yksilöllisen sopimuksen, joka määrää että kuinka usein henkilökohtausta ohjausta tarvitaan. Sopimus voi sisältää esimerkiksi kymmenen tunnin mittaista tapaamiskertaa. Tai ainoastaan muutaman kerran, joilla personal trainer kartoittaa harjoittelijan nykyisen kunnon, tavoitteet ja tekee harjoittelusuunnitelman. Suunnitelman toteuttaminen jää sitten harjoittelijan vastuulle. Joissain kuntokeskuksissa jäsenmaksuun kuuluu oma henkiökohtainen kunto-ohjaaja. Häntä on mahdollisuus tavata aina silloin kun apua tarvitsee.
Personal trainer tekee henkilökohtaista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä kuntovalmennusta. Asiakassuhde alkaa aina siitä, että tehdään haastattelu, kuntotestaus ja analysoidaan ruokapäiväkirja. Sitten laaditaan henkilökohtaiset tavoitteet, johon harjoittelulla tähdätään; sekä lyhyen tähtäimen että pitkän tähtäimen tavoitteet. Personal Training palvelu sisältää kunto-ohjeiden lisäksi ravinto-ohjeita sekä ohjeita palautumiseen harjoittelusta. Tavoitteiden toteutumista testataan aina aika ajoin asiakassuhteen aikana tai viimeistään sen päättyessä. Personal training sopimuksen kesto voi olla parista kerrasta aina jatkuvaan asiakassuhteeseen saakka.
Personal training sopii kaikille. Aloittelijaa se auttaa alkuun pääsemisessä ja turvallisen liikunnan aloittamisessa. Kuntoilija saa varmasti uusia ideoita ja apua liikunnan tehostamiseen. Aktiiviliikkuja voi optimoida liikunnan, ravinnon ja levon. Personal Trainerin voi hankkia kuntokeskuksesta, liikuntapalveluja tarjoavan yrityksen kautta tai sitten aivan freelancerina, tietoja www.faf.fi.
Hyvä personal trainer on mukava persoona, joka sopii hyvin yhteen asiakkaansa kanssa. Hän osaa ottaa huomioon kunkin asiakkaan yksilönä ja ymmärtää jokaisen omat erityisvaatimukset. Hänellä on vaadittava koulutus ja myös ensiapukoulutus. Hänen on hyvä olla hieman elämää nähnyt, jotta hän osaa ottaa huomioon aikuisasiakkaan elämäntilanteen. Personal trainerin täytyy myös olla kannustava ja kiinnostunut asiakkaansa tavoitteiden täyttymisestä.
Piikkimatto – fakiirimatto
Kategoriat fakiirimatto, piikkimatto | 1 Kommentti
Piikkimatto on muinainen keksintö, jossa on matossa pystyssä piikkejä joiden päälle mennään makaamaan. Vaikka ajatus piikkimatolla makoilemisesta saattaa tuntua hurjalta ei se ole kuitenkaan vaarallista tai epämukavaa. Piikit ovat matossa sijoitettu sen verran tiheään, ettei ne vahingoita ihoa. Maatessa paino jakautuu matolla olevien piikkien päälle niin tasaisesti, etteivät ne satuta ollenkaan.
Mihin piikkimatto vaikuttaa
Fakiirimatolla eli pikkimatolla on monta hyödyllistä vaikutusta. Yhtenä hyvänä puolena on lihasten rentoutuminen ja sitä voidaan käyttää esimerkiksi ennen hierontaa lihasten rentouttamiseen, jolloin hieroja pääsee heti alusta hieromaan syvemmältä ja perusteellisemmin, kun lihakset ovat valmiiksi rentoutuneet. Piikkimatolla makaaminen vapauttaa endorfiineja sekä muita rentouttavia hormoneita kehoon, jotka rentouttavat ja rauhoittavat niin henkisesti kuin fyysisestikin. Matolla maatessa lihakse rentoutuvat ja se auttaa myös kipeytyneisiin lihaksiin.
Aluksi piikkimatto voi tuntua pistelevältä, mutta sen jälkeen siihen tottuu ja verenkierto paranee jolloin tulee lämmöntunne kehoon. Jo lyheyllä käytöllä voit ladata kehosi akkuja työmatkoilla tai pitkien ajomatkojen tauoilla. Jo 15 minuuttia makoilua riittää matolla ja sitä voi pidentää asteittain, kun tottuu piikkimatolla rentoutumiseen. Piikkimatolla makaaminen auttaa myös univaikeuksiin ja helpottaa unen tuloa rentouttamalla lihaksia ja parantamalla verrenkiertoa. Käytä piikkimattoa päivittäin ylläpitääksesi hyvää oloa ja huomaat kuinka virkistyt pimeinä aikoina.
Mihin fakiirimaton parantava vaikutus perustuu
Piikkimaton hyvältä tuntuva vaikutus perustuu akupainantaan, jota käytetään yleisesti jännityksen poistamiseen ja kivunlievitykseen. Tämä hoitomuoto on todettu tehokkaaksi muun muassa ruuansulatukseen, univaikeuksien ja erilaisten stressioireiden parantamisessa. Piikkimatolla makoiltaessa kehosta vapautuu hyvän olon hormoneita kuten endorfiinia, morfiinia ja oksitosiinia, joka rauhoittaa elimistöä. Nämä kehon omat aineet saavat rentoutuneen olon.
Näin piikkimatto eli fakiirimatto voi auttaa:
- Selkäkivut, niskakivut, jäykkä niska helpottuvat
- Verenkierron paraneminen
- Energian lisääntyminen
- Syvällinen rentoutuminen
- Vähentynyt lihasjännitys
- Endorfiinien ja muiden rentouttavien hormonien vapautuminen
- Hapensaannin parantuminen
- Parantunut uni
- Parempi ruuansulatus
- Positiivisempi mieli
Piikkimatto tilaajalahja
Tässä Kunto Plus lehti tarjous, josta saat piikkimaton tilaajalahjaksi.
2 ensimmäistä KUNTO PLUS -lehteä vain 6,90 euroa + Kaupan päälle saan lisäksi piikkimaton.
2 x Kunto Plus ja fakiirimatto vain 6,90 euroa
Kategoriat fakiirimatto, piikkimatto, tilaajalahja | 10 Kommenttia
Piikkimatto toisin sanottuna fakiirimatto on hyödyllinen apuväline lihasten jännityksen poistamiseen. Sitä on käytetty jo tuhansien vuosien ajan Intiassa rentoutumiseen ja nyt sen käyttö on yleistynyt myös meillä. Voit käyttää piikkimattoa joogassa, meditaatiossa tai rentoutusharjoituksissa. Saat siitä tehokasta apua esimerkiksi liikuntaharrastuksen jälkeen.
Fakiirimatolla makaaminen on turvallista eikä sen pyöristetyt piikit vahingoita sen käyttäjää. Koska piikkejä on myös paljon pienellä alueella jakautuu kehon paino tasaisesti piikkimatolle. Piikkien kosketus auttaa vapauttamaan endorfiineja sekä muita hormoneita jotka tuottavat hyvää oloa, joten keho rentoutuu ja rauhoittuu sekä saa happea. Piikkimatolla on myös vaikutusta stressiin ja univaikeuksiin.
Käytä piikkimattoa eli fakiirimattoa säännöllisesti, niin parannat omaa fyysistä ja henkistä hyvinvointiasi
Kunto Plus tarjous
Nyt saat fakiirimaton eli piikkimaton, kun tilaat kaksi Kunto Plus lehteä hintaan 6,90 euroa. Fakiirimaton arvo on 67 euroa ja saat sen kaupan päälle, kun tilaat Kunto Plus lehden alla olevasta linkistä.
KuntoPlus sykemittari
Kategoriat Kunto Plus Lehti, sykemittari, tilaajalahja | 2 Kommenttia
Tämä sykemittari tarjous on päättynyt. Uudessa Kunto Plus tarjouksessa saat piikkimaton kaupan päälle. Voit jakaa kokemuksiasi ja neuvojasi sykemittarista kommenteissa alhaalla.
Kuntoplus sykemittari.
Sykemittarissa on paljon hyviä ominaisuuksia, jotka auttavat urheilussa tarkkailemaan suoritustasi ja kehittymään nopeammin. Speed Sonic Kuntoplus sykemittarin ominaisuuksia:
- syke, keskisyke sekä minimi- ja maksimisyke
- nopeus ja keskinopeus
- kokonaismatka
- rasvanpalaminen ja kalorienkulutus
- ajanotto
- kello, päivämäärä ja viikonpäivät
- muisti seitsemälle eri harjoitukselle
- langaton lähetinvyö
- mahdollisuus siirtää harjoituksesi tietokoneelle ja seurata kehitystä
Sykemittari on helppo kytkeä tietokoneeseen sisäänrakennetun USB-liitännän avulla etkä tarvitse kuljettaa erikseen välijohtoja tietokonetta varten. Kun tilaat nyt kuntoplus sykemittari tarjouksen, saat myös treeni-dvd:n, jossa 48 harjoitusta sekä saat myös käsikirjan Leikittele vartalotyypilläsi. Kaikki nämä tilaajalahjat saat, kun tilaat Kunto Plus sykemittarin lehden mukana erikoistarjouksessa vain 5,90 euroa.
Kunto Plus Tarjous + Spinningsetti kaupanpäälle
Kategoriat Kunto Plus Lehti, tilaajalahja | Kommentoi
Nyt on hyvä Kunto Plus tarjous, jossa saat kaupan päälle ilmaiseksi spinning setin. Spinningsettiin kuuluu hihaton toppi ja pyöräilyhousut. Kunto Plus tarjouksen mukana tuleva toppi on pehmeää strech kangasta, joka pitää ihon kuivana. Elastiset pyöräilyhousut kuivuvat nopeasti ja pitävät ihon kuivana pyöräilytreenin aikana. Shortsit ovat myös vahvistettu haaroista ja pakaroista paremman kestävyyden aikaansaamiseksi.
Mukavien shortsien ja topin saumat ovat huomaamattomat eivätkä hankaa ihoa spinningtreenin aikana. Tämän loistavan tilaajalahjan lisäksi kunto plus tarjous antaa sinulle kaksi Kunto Plus lehteä vain hintaan 5,90 euroa. Saat siis koko tarjouksen hintaan 5,90 euroa ja säästät jopa 137 euroa kun tilaat Kunto Plus lehden nyt. Spinningsetin lisäksi voit valita myös tilaajalahjaksi sykemittarin, jonka arvo on 109 euroa. Laita uusi kuntoilu vuosi käyntiin tällä loistavalla Kunto Plus tarjouksella ja tilaa lehti jo tänään.
Tarjous on päättynyt. Uusi KuntoPlus tarjous on piikkimatto.
Tilaa Kunto Plus tarjous – Saat sykemittarin kaupan päälle
Kategoriat Kunto Plus Lehti, tilaajalahja | Kommentoi
Kuntoilu on mukavampaa kun on oikeat laitteet kuntoiluun. Nyt saat Kunto lehden tarjouksessa kaupan päälle sykemittarin. Tämän hienon tilaajalahjan arvo on jopa 109 euroa ja saat sen ilman lisämaksua, kun tilaat Kunto Plus lehden tarjouksen.
Sykkeen näyttämisen lisäksi tämä tilaajalahja sykemittari mittaa myös nopeuden ja matkan. Urheilu ja varsinkin juokseminen on huomattavasti helpompaa, kun käyttää sykemittaria. Silloin ei tule juostua liian lujaa ja väsytettyä itseään turhan nopeasti. On myös tiedossa, että juuri oikea syke kehittää hapenottokykyä sekä myös rasvanpolttoa paremmin, kuin maksimi sykkeellä urheilu. Ota Kunto Plus lehden tarjous käyttöön ja tilaa tämä hyvä lehtitarjous jo tänään.
Tämä tarjous on päättynyt. Uusi tarjous Kunto Plus lehdestä sisältää piikkimaton.
Kunto Plus tarjous lehti
Kategoriat Kunto Plus Lehti | Kommentoi
Nyt on hyvä Kunto Plus tarjous lehti tilattavissa netistä. Aloita uusi vuosi reippaasti urheillen ammattimaisen Kunto lehden parissa. Saat hyviä vinkkejä urheiluun ja oikeaoppiseen syömiseen sekä laihduttamiseen hyvän lehden parissa.
Onko joulusta jäänyt pari ylimääräistä kiloa vai haluatko aloittaa uuden vuoden mukana uudet elämäntavat. Säännöllisesti kotiin tuleva kuntolehti auttaa motivoinnissa ja pitää kiinnostuksen terveellisiin elämäntapoihin ajankohtaisena kuukaudesta toiseen. On paljon helpompaa pidättäytyä omissa tavoitteissa, kun on joku motivaation lähde, kuten Kunto Plus tarjous lehti. Kun tilaat netistä tämän urheilulehden, saat mukana hyviä tilaajalahjoja kaupanpäälliseksi. Tilauslahjojen lisäksi myös lehdet ovat edullisempia kuin normaalisti. Kannattaa käyttää tämä lehtitarjous pikaisesti, koska se voi muuttua milloin tahansa. Aloita terveellisempi elämä heti tänään Kunto Plus -lehden kanssa!
Kunto Plus lehti tarjous
Kategoriat Kunto Plus Lehti | Kommentoi
Kunto Plus tarjous on loistava tapa tutustua Kunto Plus lehteen. Käytä hyväksesi tämä loistava lehtitarjous ja aloita liikkumaan ja huoltamaan kehoasi ammattilaisten opastamana. Kunto Plus lehti on täynnä loistavia oppaita oikeanlaiseen liikuntaan ja jokainen lehti sisältää hyviä ruokaohjeita, jolla pysyt laihana ja treenaaminen maistuu.
Oletko tietoinen oikeasta ravinnosta ja oikeista liikuntamuodoista? Haluatko motivoivaa lukemista yhdessä treenaamisen kanssa, joka motivoi sinua liikkumaan ja pitämään huolta kehostasi ja mielestäsi. Kunto Plus lehti on täynnä mielenkiintoisia artikkeleita, jotta pysyt motivoituneena ja osaat pitää itsestäsi huolta. Nauti liikunnasta ja syömisestä samalla kun laihdut melkein itsestään. Oikeat ruokavaliot ja terveelliset ruokaohjeet sekä täsmä tiedot erilaisista ruoka-aineista pitävät kehosi kunnossa. Näin osaat välttää vääriä ruokia ja syömään terveellisesti ja silti maistuvaa ruokaa samalla kun laihduitat ja liikut. Oikeaoppinen ruokavalio on tärkeä palautumisen suhteen, kun liikut ja harrastat paljon urheilua.
Kunto Plus tarjous on helppo tilata suoraan netistä mihin kellon aikaan tahansa. Voit tilata Kunto Plus lehden tarjouksen myös ystävällesi tai sukulaisellesi lahjalksi syntymäpäivänä, äitienpäivänä, joululahjana tai vaikka isänpäivänä. Vaikka Kunto Plus lehti on suunnattu enemmän naisille ja naisten liikkumista silmällä pitäen, myös miehet saavat siitä tärkeää tietoa ravinnosta ja liikkumisesta. Tilaa Kunto Plus lehti tarjouksessa jo tänään!
